Negatiivi

Valokuvaamisesta innostuneiden hiekkalaatikko

Negatiivi

Sana tuo mieleen väistämättä vanhat kuvat, kamerat ja ne ihmiset jotka osaavat sellaista vehjettä käyttää:) Arvostan erittäin korkealle tuota joukkoa, mutta tämä sivusto on tarkoitettu digikuvaajille ja vielä sellaisille, jotka kokevat olevansa hommassa aloittelijoita, niin kuin minäkin. Tervehdys vain kaikille minun nimeni on Kimmo. Tarkoitus olisi julkaista täällä kuvia ja nostaa esille ajatuksia niiden takana. Taiden niin kuvallinen kuin esimerkiksi kirjallinen on siitä hieno keksintö, että jokainen saa tulkita teosta oman näkemyksensä mukaan. Tilaa kaikille mielipiteille löytyy ja ehkäpä tällä sivustolla tullaan vielä suurempikin rooli vuorovaikutukselle antamaan.

Kirjoittaessani tätä odottelen vielä hyvän ystäväni reaktiota siihen, josko hän lähtisi leikkiin mukaan? katsotaan kuinka käy.

Oma valokuvaus harrastukseni lähti liikkeelle nelisen vuotta sitten. Huomasin tuijottavani lehdissä olevia kuvia ja miettiväni mikä niissä minua sisältä tunteita nostattaa ja millaisista tunteista onkaan kysymys? Jotkut dokumentaariset sodan, tai muun liikuttavan aiheen kuvaaminen sai minut osittain surulliseksi ja osittain vihaiseksi. Tunteet luovat valokuvan, ainakin omalla kohdallani. On äärimmäisen kiehtovaa muodostaa päässään muhineesta ideasta jotakin, jonka huomaa olevan yllättävän vaikeata. Yleensä homma menee niin, että kamera ja sinä itse olette kovasti eri mieltä lopullisesta tuloksesta:) 1 kuva sadasta onnistuu omalla kohdallani erittäin hyvin, siis minun mielestäni. Kymmenkunta kuvista on sellaisia että ne kehtaa jollekin näyttää. Loput ovat delete napin painalluksella kadonneet iäästi unholaan ja hyvä niin.

Tällä sivustolla on tarkoitus tuoda esiin myös niitä kuvia, jotka ovat epäonnistuneet. Minua ei hävetä oma amatööriyteni yhtään, vaan päin vastoin. Toivon kovasti rakentavia kommentteja kaikilta teiltä jotka harrastatte valokuvausta, tai muuten olette aiheesta kiinnostuneita. Kerron rehellisesti kaikista kuvistani olenko käsitellyt kuvaa millään tavalla vai en. Yleensä käsittelen kuviani vain silloin kun ne ovat epäonnistuneet, mutta yritän pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Poikkeuksena kuvat jotka olen ideoinut jo alussa päässäni sellaisiksi, etten osaa muuten toteutusta tehdä kuin hieman käsittelemällä.

99% kuvistani on täysin käsittelemättömiä ja tämä on se suunta jota aion noudattaa. Tervetuloa mukaan!

Ylemmässä kuvassa käytin salamaa, kun kamera herjasi valon vähäisyydestä. Pyrin välttämään salaman käyttöä koska se yksinkertaisesti tekee kuvista jotenkin väreiltään valjuja.

Alemmassa kuvassa salamaa ei ole käytetty ja kyllähän tuo jotenkin elävämpi on.

No niin. Nyt on aloitettu ja jatkoa seuraa pikapuoliin. Toivottavasti saan ystäväni houkuteltua tähän mukaan. Kaksin kuitenkin kaunihimpi:)

-Kimmo-